Pohja myyntikuntoon

Paikkaan sen kupruileen kölin maalikohdan ja maalasin kölin ja peräsimet kertaalleen edustavaan kuntoon.

Ajatus on värillä korostaa moderneja foileja ja sitä kautta erottautua esim huomattavasti halvemmasta First 31.7:sta.

Syystöitä ja myyntikuntoon laittamista

Atten kanssa valmisteltiin pohjaa ns myyntikuntoon.

Otettiin näkit pois ja putsattiin vesilinjasta levät pois. Piti paikkamaalata kölistä se ylsi lohjennut maali. Kun sitä tutki tarkemmin niin siinä on ollut kerros jotain filleriä. Tökittiin irtonainen osa irti ja hiottiin. Tuunattiin että pieni paikkamaalaus saattaa herättää kynnyksen miksi joten päätettiin että maalataan köli ja peräsimet niin on sitten edustavassa kunnossa. –> hiottiin köli ja peräsimet maalaus valmiiksi.

Lisäksi pestiin perä (ensi näkymä) ja jatkettiin katoksen harja perään asti.

Veneen nosto

Nostot alkoi seitsemältä ja me 2. veneenä. Tarkoitti että rannassa piti olla jo 6:45

Ajettiin vene mastonosturille ja auto nosti pukille. Meni nopeasti ja helposti.

Näkkiä oli pohjassa jonkun verran ja jostain syystä oikea perä makaa vedessä syvällä ja näkkiä oli vesilinjan yläpuolella.

Taitaa tarvita ensi kesänä yhden kerroksen uutta myrkkyä.

Rakennettiin katoksen alkua mutta ei saatu loppuun kun harjakappaleita on vielä jossain varastojen syövereissä.

Siinä se nyt on

Maston alasotto

Niin se kausi vain taas päättyy. Isolla porukalla riisuttiin purjeet, puomi yms ja otettiin masto alas. Lopuksi Ilkka roudasi vinon pinon tavaraa talvisäilöön.

Jani tuli Nokialta asti apukädeksi ja oppimaan maston alas ottoa. Se suunnittelee jonkun pienen veneen ostoa ja opetteli tarkasti mitä tehdä sitten oman veneen maston kanssa :)

Furlexin narukehiä irroitettaessa tapahtui pieni vahinko ja laakerit varisi ankkuriboxiin. Onni onnettomuudessa Furlexin laakerit piti huoltaa joka tapauksessa. Nyt ainakin on pakko.

Mastonosturin slottia odotellessa Ilkka sai kärhämän aikaiseksi edellä olevan veneen kanssa. Ne oli vähän hitaita ja Ilkka huuteli niille rumasti komentaen siirtämään veneensä piiiip piip piip, josta ne luonnollisesti hermostui. Tuli pieni huutosota. Hävetti.

Myös maston lasku oli varsinainen show kun kolmen vanhemman herran laituriparlamentti oli neuvomassa miten lasku tulisi hoitaa. Oli “vähän” liikaa kokkeja.

No masto saatiin telineeseen ja vene on nyt pukin kassista vaille nostovalmis.